tiistai 15. joulukuuta 2015

Hankala ja kivinen tie kuljettu

Tänään oli tutkintopäivä, eli suoritin loput näytöt, mitä oli jäljellä. Olen tyytyväinen itseeni kaikilta osin. Väsynyt, mutta tyytyväinen.
Valitettavasti uurastukseni ei kuitenkaan tuottanut työpaikkaa ja se harmittaa ihan vietävästi, koska koin uurastukseni valuvan hukkaan.
Mutta eteenpäin sanoi mummo lumessa.

tiistai 1. joulukuuta 2015

Tämäpä surullista

Sain kuulla, ettei toimistosihteerin paikkaa tule hakuun ollenkaan, vaan tähän siirretään talon sisältä ihminen ja minä en kuulu niihin taloon virallisesti, koska minulle ei makseta palkkaa.
Tämä tarkoittaa siis sitä, että minun on aloitettava kaikki alusta. Olen ainakin tehnyt cv-nettiin ilmoituksen itsestäni.
Huoh. Kohta on joulukin ja joululahjat on pahasti kesken. Ja parin viikon päästä on näyttöpäiväkin.

maanantai 23. marraskuuta 2015

Voihan tylsyys

Tekemistä ei ole, en tahdokaan tekemistä, tahdon kotiin.
Tämä on taas näitä tuntemuksia, etten tahdo tehdä töitä, mutten tahdo myöskään olla työtön. En tahdo tehdä töitä rahan takia, mutta ei ilman rahaakaan elä. Vaikka raha ei onnelliseski tekisikään, niin se helpottaa kummasti elämää.

maanantai 12. lokakuuta 2015

Pohdintoja ja lomailua

On hetki taas mennyt ja olen tehnyt töitä niin paljon, ettei paljon muuta ole ehtinyt tekemään.
Näyttösuunnitelmia pitäisi kirjoittaa vielä muutamat. Ja kääntää yksi asiakirjakin englanniksi ja ruotsiksi.

Ja tänään ensimmäinen lomapäivä, joka meni kevyesti aamusta eläinlääkärissä ja nyt potilasta hoidellen. Tehtiin 9-vuotiaalle narttukoiralleni sterilointi. Nukahtaminen ja herääminen ei nyt kauheesti menny oppikirjojen mukaan... Koira nukahti parissa minuutissa ja heräsi parissa tunnissa ja nyt kuuden aikaan illalla täysin hereillä. Kipuja ilmeisesti on ja voimakkaita. Sääliksi käy pientä, mutta ainakin ulkona on käyty ja ruokaakin syöty, niin eiköhän se siitä pikkuhiljaa.

Nyt jatkan lomailua.

tiistai 25. elokuuta 2015

Korkkasin kyynärtaipeen

Koska minulla on ollut oireita jos minkäkinlaisia, niin päätin soittaa terveyskeskukseen, että  nyt on ollut näitä oireita näin kauan, että  pitäis varmaan  tutkia.
Hoitajalle pääsin samana päivänä, joka otti sydänfilmin ja mittasi verenpaineet.  Katsoi sitten tuloksia ja päätti laittaa lähetteen verikokeisiin, jossa tutkitaan sokerit, hemoglobiini, kilpirauhaset ja suolat ja kolesteroli. Huomenna pitäisi kuulla tulokset. Toivon todellakin, ettei niissä löytyisi ainakaan mitään vakavaa.
Mutta tänään laboratorioon mennessä jännitin aivan törkeästi, koska minultahan ei ole koskaan otettu verta tippaa enempään ja pelkäsin sitä kipua.
Onneksi hoitaja oli todella mukava ja taitava. Sattui se pistäminen,  mutta vähemmän kuin odotin ja pullot vaihtui todella ketterästi. Muistoksi jäi vain pieni piste ihoon.

torstai 6. elokuuta 2015

Pieniä asioita

Harvoin minua mitkään ärsyttää, mutta alla oleva paperinippu ärsyttää suunnattomasti.

maanantai 3. elokuuta 2015

Lomat on lusittu

Ja nyt alkoi uusi harjoittelujakso.
Työnkuva on perjaatteessa sama, kun aikaisemminkin, mutta vastuuta tulee lisää. Alan nimittäin hoitamaan ostolaskujen vientiä. Tällä hetkellä ihminen, jonka pitäisi minulle se homma opettaa, on sairaslomalla. Joten perehdytän toista toimistosihteeriä järjestelmän käyttämiseen, joka on ollut toimessa vasta kesäkuusta lähtien.
Päivä alkoi pitkälti muistelemisella, että miten mikäkin toimii ja mitkä tunnukset toimi mihinkin.
Ensi viikolla alkaakin sitten asiakaspalvelu, kun kurssien ilmottautumiset alkaa ja sitten toimistossa ramppaakin ihmistä enemmän, ku laki sallii.
Mutta tähtään vakituiseen työsuhteeseen tai vähintään määräaikaiseen.
Sen saattaa nähdä jo marraskuun lopussa. Toivotaan parasta.

keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Se loma alko sit taas

Sain kaikki kurssit suoritettua ja voin vihdoinkin siirtyä viettämään hyvin ansaittua lomaa.
Mitäs kaikkee tässä nyt on tapahtunut?
No eipä oikeestaan mitään ihmeellistä.
Tuli eilen liityttyä vapersin jäseneksi ja kesä on täynnä kaikkia kivoja juttuja, mikäli talous antaa myöten.
Tämä kuukausi oikeestaan mennään ihan näillä paikkakunnilla, mutta heinäkuussa pitäis lähteä Helsinkiin moikkaa tuttuja ja sitten Tampereelle höyrymiittiin ja elokuun lopulla takas Helsinkiin Vapefesteille. Nämä kaikki siis, jos talous antaa myöten. Festeille on pakko päästä vaikka pää kainalossa.
Eipä sit muuta ihmeellistä.
Hyvää kesää kaikille, toivottavasti tulis lämmintä.

sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Huomenna voipi vähän vituttaa tai sitten olen kiitollinen

Huomenna nimittäin on vastuukouluttajan kanssa keskustelu harjottelupaikasta.
Odotukseni sen suhteen ovat mitättömät, koska harjottelupaikkoja ei vain ole tarpeeksi tarjolla ja minun mahdollisuuteni matkustaa ovat olemattomat kalliiden bussilippujen ja kalliin bensan ja bensasyöpön auton takia.
En edes saa mitään matkatukea, koska olen työttömyysrahalla opiskeleva, joten saan vain ylläpitokorvauksen 9e/pvä ja kuukauden bussilippu maksaa 145e/kk... Joo olis varaa, mutta pitäisi syödä muutakin, kuin kynsiä.
En enää tiedä, mitä tehdä, niin otin yhteyttä opettajaan, joka nyt saa sitten luvan keksiä jotain.
Huomenna nähdään miten käy.

maanantai 11. toukokuuta 2015

Pohdinpa tuossa

Tajusinpa tuossa tänään päivänä harmaana, että ei hitto... Mitä tutkinnon osia mä oikeesti suoritan, kun työharjottelupaikassa ei ole tarjolla mitään muuta ku laskutusta ja asiakaspalvelua, joten kaikki muu talouspalveluiden tutkinnonosat jää suorittamatta.
Joo paikkaa vaihtamalla asia ratkeisi, mutta ongelma on se, ettei kukaan yksinkertaisesti halua harjottelijaa "riesoikseen". Ei auta, vaikka kuinka vakuuttelisi, että "kyllä minä opin oikeasti, annat nyt vaan mun tehdä yhen kirjauksen".

Kuraattoria ei ole tarjolla, eikä mitään oppilashallintoa. Vastuukouluttaja ei ikinä vastaa puhelimeen tai viesteihin tai maileihin, eikä ole koskaan paikalla. Tuntuu, että olen ihan hukassa.

torstai 23. huhtikuuta 2015

Aspan kieliosuus suoritettu

Yleensä välttelen asioiden hoitamista viimeiseen asti, mutta nämä halusin suorittaa mahdollisimman nopeasti pois alta, koska hirveä taipumus stressivatsaan.
Noh, ruotsin osuus oli todella vaikea, koska edellisistä ruotsin tunneista oli vuosi aikaa. Muutamilla sanoilla sain suoritettua näytön hyväksytysti.
Ja sitten enkku... Vaikka opettaja oli sama, kuin mistä olen aikaisemmin kiroillut, niin meillä oli oikein rattoisa keskustelu. Aika vähän puhuttiin työharjoittelusta, mutta paljon kaikkea muuta ja englanniksi tietenkin. Vaikka en puhukaan edes välttämässä sujuvaa englantia, niin tulen aina ymmärretyksi. Opettaja oli näin kahdestaan todella mukava ja sain kehujakin puhumisesta ja omassa arvioinnissa sanoin, että puhe luonnistuu, mutta kirjottaminen aika heikosti, lukemisessakin on hieman hankaluuksia, mutta ymmärrän lauseissa lähes aina pointin lukuunottamatta erillisiä sanoja, jotka on minulle vieraita.

Mutta eipä tässä sen enempää. Parista kokeesta numeroa odotellessa.

sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Oltiin Mikkelissä

Harvoin tykkään lähteä baariin kuskin ominaisuudessa, koska viinan haju sai voimaan pahoin. Silloin muinoin kun baareissa sai vielä polttaa, niin myös se sai voimaan pahoin.
Eilen kaikki oli toisin...
Sähköröökin katkussa oli hyvä olla, alkoholia ei porukka juurikaan kuluttanut. Yhteisöllisyys oli ihan mieletön. Fiilis katossa. Kierreltiin pöydästä pöytään juttelemassa sähkötupakointivälineistä ja nesteistä. Avoimia ihmisiä ja ylekin tekemässä juttua Mot:iin.
Vapers-yhdistyksen puheenjohtajakin oli ihan mahtava ihminen. Tunnisti minut väkijoukosta ja rynni yleisön läpi halaamaan minua <3
Juteltiin paljon kaikkea mahdollista, hypittiin pöydästä pöytään keskustelemassa ihmisten kanssa.

Lähtiessämme kiitimme järjestäjiä ja yritämme ehkä järjestää ensi vuonna tänne pikkukyläänkin samanlaista tapahtumaa. Saadaan kuuluisuuttakin yhdistykselle ja kunnalle näkyvyyttä. Ihanaa! Rakastan tätä!

keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Tunnen edistystä

Vaikka koulu maistuukin puulta, niin sain kirjoitettua asiakaspalvelun näytöt kielille, jotka siis ovat englanti ja ruotsi.
Nyt on sovittu keskustelupäivätkin, joten ne on järjestyksessä.
Perjantaina on kirjanpidon koe, joten sitä odotellessa.
Eipä tässä muuta

tiistai 31. maaliskuuta 2015

Pitäisiköhän pohtia vähän politiikkaa

Eduskuntavaalithan ne on ensi kuussa ja pitäisi kaikkien kynnelle kykenevien nousta äänestämään.
Kun tässä on uutisia seuraillut, niin nykyinen hallitus vaikuttaa suoraan sanottuna "otetaan köyhiltä ja annetaan rikkaille"-meiningiltä. Kaikista etuuksista ja tuista halutaan leikata tai jäädyttää, ettei niihin tule indeksikorotuksia.

Itse olen riippuvainen tuista, joihin kuuluu kelan maksama työmarkkinatuki ja asumistuki. Työtä tuntuu olevan mahdoton saada, joten opiskelen siis. En kaipaa yhtään "kyllä työtä tekevälle löytyy"-kommenttia, koska enää ei kelpaa edes siivoojaksi, koska ei koulutusta. Helsingissä sain huomata aikanaan asuessa, kuinka pitkiä ruokajonot siellä ovat, kun rahat riittävät juuri ja juuri pakollisiin laskuihin, mutta ruokaan ei ole rahaa yhtään, joten kierrellään ympäri Helsinkiä kaikki ruuan jakelupisteet läpi, että perheelle saadaan murua rinnan alle.
Ja hallitus haluaa leikata myös ruoka-apua tai ajaa jakelijat ahtaalle.

Oikeesti, jos haluatte paremman hallituksen meille, niin valitkaa ehdokkaanne viisaasti.

Ja sitten opiskeluun. Ei kauhean hyvin ole mennyt, mutta jostain syystä päähän jää paljonkin asioita, vaikka olen evvk-mielellä koulun penkillä.
Tänään oli Yritysverotuksen koe ja pidin sitä suorastaan naurettavan helppona, kun materiaalit sai olla esillä ja netistä sai etsiä tietoa.
Ugh! Olen puhunut.

perjantai 6. maaliskuuta 2015

Lisää turhautumista

On ollut hiljaiseloa hetken aikaan, kun en millään jaksaisi aina vaan valittaa koulunkäynnistä, mutta valitan silti lisää.
Olin pari päivää omalla lomalla koulusta, koska "yksityiskuskini" oli kipeä, eikä minulla ollut yksinkertaisesti varaa maksaa n. 50€/pvä laittaa bussimatkoihin, koska en saa mitään opiskelija-alennuksia bussissa.

Kuulin tänään, että keskiviikkona oli meidän ryhmänohjaaja käynyt luokassa kysymässä jokaiselta erikseen, lähteekö verotusmessuille Helsinkiin ja jos ei lähde, niin miksei lähde.
Minuahan messut eivät kiinnosta tuon taivaallista, mutta olisin kirkkain silmin valehdellut, että minulla on hammaslääkäri.

Tänään sitten verotuksen opettaja valitti kovaan ääneen, kun porukka käy kesken tunnin vessassa tai vastaa johonkin tärkeään puheluun. Kuset housussako siellä pitäis istua puolitoista tuntia?
Tämä samainen opettaja on myös kirjoittanut meidän oppikirjan, joka on aivan täynnä painovirheitä, joita tämä opettaja ei myönnä tehneensä.

Turhauttaa koko koulu vaan tällä hetkellä, kun en halua edes kirjanpidon töihin, vaan ihan vaikka toimistotyöntekijäksi, enkä siis tee kirjanpidon opinnoilla mitään, mutta pakko saada opintoviikkoja työkkärin rahoja varten.

lauantai 14. helmikuuta 2015

Hyvää ystävänpäivää

Toivottavasti teillä kaikilla muilla on kivaa tänään. Minulla ei.
Piti lähteä Helsinkiin, mutta rahat loppui ennenaikojaan ja kaikki kiva piti jättää välistä.
Pitäkää te muut hauskaa minunkin puolestani.

Minulla ei suju mikään nyt. Kaikki tuntuu menevän päin seiniä, vaikka miten yrittäisin. En jaksa enää yrittää.

torstai 22. tammikuuta 2015

Turhauttaa

Tämä tilanne vaatii nyt selkeästi purkautumista.
En tykkää yhtään käydä koulua enää, mutta en voi lopettaa keskenkään, koska työkkäristä lätkähtää karenssia ja olen jo loppusuoralla. Siinäpä hienot ahdistuksen aiheet. Toiseksi, en ymmärrä kirjanpidosta yhtään mitään. Osaan kyllä suorittaa atk:lla kaikki kirjaukset kirjanpito-ohjelmalla, mutta en osaa tehdä käsin kirjauksia paperille. Se asia ei vain mene jakeluun, peruskirjaukset, kuten ostot, myynnit ja alvit osaan laittaa oikeille tileilleen tiliristikossa, mutta siihen taitoni loppuvatkin ja nyt on alkanut uusi kurssi kirjanpidon hoitamiseen liittyvä, enkä tajua enää mistään mitään. Kaikki tuntuu olevan ihan täyttä hepreaa.
Ja nyt kun olen ollut vapaapäivillä, en tahtoisi mennä ollenkaan kouluun. Olisin ennemmin töissä, jos minulla olisi työpaikka. Työttömyys on suorastaan hermoja raastavaa, enkä haluaisi joutua kotonakaan istumaan kaiket päivät. Olen aina ollut fyysisen työn ihminen, mutta kädet ei kestä nostelua ja lapa ei kestä siirtelyä. Nyt alaselkä ei kestä istumista. Olen ihan hukassa, enkä tiedä, mitä tehdä.

maanantai 12. tammikuuta 2015

En tahdo palata kouluun

Ensimmäinen päivä takana ja huomasin, että opettaja, jonka ääntä en voi sietää ollenkaan, pitää meille monta kuukautta samaa aihetta.
Se honotus ja se kimeä ääni saa pääni ja korvani huutamaan hoosiannaa.
Tuli taas huono opiskelija fiilis, kun en edelleenkään ymmärrä kirjanpidon perusteista tuon taivaallista. Se vain ei mene jakeluun, enkä löydä itselleni sopivaa muistisääntöä, jota voisin apuna käyttää, että muistaisin kirjaukset oikein päin.
Jossen lunttaisi, niin en olisi päässyt palkkojen tai kirjanpidon perusteita ikinä läpi ja sekös hävettää vietävästi.
Olisin jäänyt ennemmin töihin pyörittelemään peukaloita, kun palannut kylmiin luokkahuoneisiin turhautumaan tyhmää päätäni.

perjantai 9. tammikuuta 2015

Koulu taisi alkaa jo

Niinhän tuo alkoi ja minulla on viimeinen etäpäivä. Maanantaina palaan koulun penkille.
Lukujärjestystä tutkiessa huomasin, että ei ole paljoa tunteja tarjolla. Olen ottanut niin paljon hyväksilukuja tai muuten vaan kursseja pois, koska ei kiinnosta käydä, eikä ne ole mitenkään olennaisia opinnoissani.

Fysioterapiassa ja lääkärissä olen ravannut selkäni takia ja joulukuussa fysiatri huomasi, että ongelma ei olekaan selässä, vaan SI-nivelessä. Oikea puoli on aivan jumissa, eikä suostunut käsittelyistä huolimatta aukeamaan, joten sitä hoidettiin akupunktiolla, mikä tuotti ihan mukavia tuloksia. Jumittunut nivel alkaa antaa hitaasti myöten, mutta käyntejä tuli jo niin paljon, ettei niitä enää jatkettu. Olin kuulemma saanut jo kaksinkertasesti sen, mitä yleensä asiakkaalle annetaan. Nyt siis joudun omasta aloitteestani tutkimaan erilaisia jumppaliikkeitä, että lihakset pysyy kunnossa ja keskittyä erityisesti tuohon nivelen venyttämiseen. Fysiatri oli sitä mieltä, että synnyttäminen auttaisi ehkä asiaa, mutta mistäs tähän hätään synnytän, kun en raskaanakaan ole. No aika näyttää, miten tässä käy.