perjantai 6. maaliskuuta 2015

Lisää turhautumista

On ollut hiljaiseloa hetken aikaan, kun en millään jaksaisi aina vaan valittaa koulunkäynnistä, mutta valitan silti lisää.
Olin pari päivää omalla lomalla koulusta, koska "yksityiskuskini" oli kipeä, eikä minulla ollut yksinkertaisesti varaa maksaa n. 50€/pvä laittaa bussimatkoihin, koska en saa mitään opiskelija-alennuksia bussissa.

Kuulin tänään, että keskiviikkona oli meidän ryhmänohjaaja käynyt luokassa kysymässä jokaiselta erikseen, lähteekö verotusmessuille Helsinkiin ja jos ei lähde, niin miksei lähde.
Minuahan messut eivät kiinnosta tuon taivaallista, mutta olisin kirkkain silmin valehdellut, että minulla on hammaslääkäri.

Tänään sitten verotuksen opettaja valitti kovaan ääneen, kun porukka käy kesken tunnin vessassa tai vastaa johonkin tärkeään puheluun. Kuset housussako siellä pitäis istua puolitoista tuntia?
Tämä samainen opettaja on myös kirjoittanut meidän oppikirjan, joka on aivan täynnä painovirheitä, joita tämä opettaja ei myönnä tehneensä.

Turhauttaa koko koulu vaan tällä hetkellä, kun en halua edes kirjanpidon töihin, vaan ihan vaikka toimistotyöntekijäksi, enkä siis tee kirjanpidon opinnoilla mitään, mutta pakko saada opintoviikkoja työkkärin rahoja varten.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti