torstai 26. kesäkuuta 2014

Mä oon niiin lomalla

Tänään oli viimeinen koulupäivä ja se päätettiin palkkahallinnon kokeeseen. Koe oli sinänsä helppo, vaikka siinä menikin koko päivä sen takia, kun piti tehdä toisen tietokonetunnuksilla, että sain tehtyä palkkojen ohjelmalla, joka ei minun tunnuksilla toiminut.
Mutta nyt se on tehty ja minä siirryn lomalle viideksi viikoksi.

maanantai 16. kesäkuuta 2014

Viime hetken rutistukset

Tuntuu jotenkin stressi kasvavan, mitä lähemmäs kesää mennään. Kokeita on enää yksi jäljellä, enkä tiedä, saadaanko sitä suoritettua tarvittavalla ohjelmistolla. Koulu ei ole vieläkään maksanut lisenssiä siitä. Sen takia meillä ei pidetty tänään palkanlaskennan tuntia. Opettaja vain otti nimet, ketä tunnille tuli ja käski lähteä kotiin tekemään tehtäviä, joita oli antanut kaksi viikkoa sitten.

Ruotsista oli tänään koe ja omasta mielestäni se meni ihan kohtuullisesti.

Ensi viikolla pitäisi te-toimistoon lähettää todistus opintojen etenemisestä, mutta minulta puuttuu edelleen hirveä määrä opintoviikkoja suorittamatta, että säästyisin monen tonnin laskulta, jonka kela minulle lähettää ehkä. Luokanvalvoja on niin saamaton, ettei saa aikaiseksi laittaa niitä suoritusmerkintöjä. Minulla ei ole yhtään tuntia poissaoloja, joten syy ei ole minun, jos jotain lisäselvityspyyntöjä satelee.
Katsotaan kuinka tässä käy.

sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Istumatyöstä rokotetaan

Kärsin tapaturmaisesta selän suoruudesta ja jäykkyydestä, joka nyt alkoi oireilla sen verran pahasti, että piti fysioterapeutille soitella ja pyytää apua, kun kotikonstit loppuivat. Yläselkäni on kärsinyt lihastulehduksesta jo pitkään, eikä sitä ole saatu kokonaan taltutettua, ainoastaan oireet on helpottunut, mutta mikä tahansa voi laukaista sen uudestaan.
Nyt hoidettava on alaselkä, joka kipuilee milloin mistäkin syystä, eikä suoruuden takia sitä ole kotikonstein mahdollista venyttää. Joten tässä vaiheessa tulee ammattiapu kehiin.
Jaloissani on uskomattoman voimakkaat lihakset, mutta jostain syystä pakaralihakset ei aktivoidu rasituksessa. Sen takia ahterini on löysä ja leveä lihasten puolesta.
Fyssari löysi lantion seudulta kipupisteet, joita painelemalla pakaralihakset saatiin aktivoitua.
Sain helpot jumppaohjeet, joita pitäisi tehdä useita kertoja päivässä, mutta koulun viedessä liikaa aikaa, ei se aina ole mahdollista. Pyyhettä pitää käyttää selän takana istuessa, jos tuolissa ei ole tarvittavaa tukea.
Vielä ajan päätteeksi fyssari päätti teipata selkäni kinesioteipeillä. Tässä vaiheessa huomioitavaa on, että älkää teippailko itseänne ilman ammattilaisen ohjeita, jos teille ei anneta ohjeita teippaukseen, niin käykää joka kerta ammattilaisella teippauksessa. Väärästä teippauksesta voi seurata uusia ongelmia.
En ole vielä itse huomannu teippauksen tehoa, mutta en revi niitä poiskaan, lähtevät sitten itsekseen, kun lähtevät.

keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Paskan määrä on vakio

Tämä viikko on jotenkin ollut kaikkea muuta, kuin kiva.
Vaikka viikko on vasta puolessa, niin tuntuu kaikki menevän niin pieleen, kun vaan voi.
Kokeita tulossa hirveä määrä ja ne stressaa hirveästi, vaikken yleensä stressaa niistä. Opettaja meni poistamaan opintosuunnitelmasta yhden kurssin, jonka varaan laskin, että opintoviikkoni riittää, ettei kela peri rahojaan takaisin.
Tilasin meille uudet tietokoneen osat, jotka haetiin eilen ja tänään ruvettiin käynnistelee, niin näytönohjain ei toiminukaan. Pitää siis lähettää se takaisin. Samoin vanha kovalevy ei ollut yhteensopiva uuden emolevyn kanssa ja siihen kokeiltiin välikappaletta, mutta sekään ei toiminut ja kovalevy on kaiken kivan lisäksi rikki.

Kirjanpidon ymmärtäminen on todella haasteellista, enkä ymmärrä sitä millään. Työharjottelupaikkaakin pitäisi käydä kyselemässä. Kauhee stressi kaikesta, että joka paikkaa särkee.